Tarinamme
Syntytarinamme
Hautauspalvelut Lajusen tarina alkoi ystäväperhettämme kohdanneesta suuresta surusta. Perheen isä sairastui vakavasti ja sairauden edetessä hänet siirrettiin sairaalasta kotiin saattohoitoon. Ystäväperheemme pohti, miten ja kuka tulisi noutamaan heidän rakkaan isänsä poisnukkumisen tapahduttua. Perhe tiesi hautauspalvelualan kokemuksestamme, joten he ottivat yhteyttä kysyäkseen neuvoa.
Keskusteltuamme perheen kanssa, päätimme vastata heidän avunpyyntöönsä. Lupauduimme päivystykseen, jota kesti kolme viikkoa. Olimme tuon ajan kuulolla ja tavoitettavissa. Samalla tulimme ajatelleeksi, että tällaista palvelua luultavasti kaipaisi moni samankaltaisessa tilanteessa oleva läheinen.
Selvitimme omaisten toiveet ennalta, jotta he saivat viettää levollisin mielin viimeiset hetket sairaan läheisensä vierellä. Kun aika tuli, saavuimme noutamaan poisnukkuneen rauhallisesti ja arvokkaasti, juuri kuten omaiset olivat toivoneet.
Jälkeenpäin keskustelimme omaisten kanssa siitä, miten he suhtautuivat mahdollisuuteen hoitaa kaikki hautaukseen liittyvät asiat kotoa käsin. Tällainen toimintatapa mahdollistaisi tutussa ympäristössä olemisen, ilman ulkopuolista hälyä ja monissa eri virastoissa asioimista. Kokonaisvaltainen hautauspalvelutoimintamalli sai erittäin positiivisen vastaanoton. Omaiset kokivat, että se olisi ollut heille huojentavaa ja pienentänyt osaltaan surun taakkaa.
Tämä kokemus sai meidät vakuuttumaan aidosti kokonaisvaltaisen hautauspalvelun tarpeesta. Niin syntyi Hautauspalvelut Lajunen, jonka toimintaperiaatteena on auttaa, neuvoa, helpottaa ja kulkea omaisten rinnalla surun keskellä.
Viimeinen tahto
Kuolema – tuo lopullinen ja joskus pelottavakin tapahtuma. Elämämme pituutta emme tiedä, kuitenkin ennemmin tai myöhemmin jokainen meistä tulee kuoleman kokemaan.
Oletko miettinyt omaa kuolemaasi ja sitä kuinka hautajaisesi toteutetaan? Viimeinen tahtoni on vihkonen, jonka avulla voit kirjata ylös oman tahtosi siitä, miten toivot, että omaiset toimivat kuolemasi jälkeen.
Hautajaisjärjestelyt ovat asioita, joista on usein vaikea puhua ennakkoon, mutta joista monilla ihmisillä on tarve lausua omat toivomuksensa. Viimeinen tahtoni -vihkoseen voidaan määritellä hyvinkin tarkasti hautajaistilaisuuden jokainen yksityiskohta. Osan päätöksistä voi myös jättää omaisille.
Hautajaiset halutaan – ja ne tulisi aina – järjestää, niin kuin vainaja olisi halunnut. Siksi omaisia helpottaa surun keskellä, kun he tietävät, että voivat toteuttaa läheisensä viimeiset toiveet. Mikäli haluat lisätietoa, niin jätä yhteystietosi. Otamme sinuun yhteyttä ja kerromme lisää.
Mikäli haluat lisätietoa, niin jätä yhteystietosi, otamme sinuun yhteyttä ja kerromme lisää.”
"*" näyttää pakolliset kentät
Lue lisää Viimeinen tahto vihkosesta täällä